LADATAAN

Olen Raahelainen hää- ja muotokuvaaja. Asun luonnon läheisyydessä, ihanassa vanhassa puutalossa, puolisoni, kolmen koiran ja kissan kanssa.

Miksi olen hääkuvaaja, lienee aika yleinen kysymys. Yritän kiteyttää tuntemuksiani.
Hääpäivät ovat täynnä yhteenkuuluvuutta, onnea, jännitystä ja rakkautta. Kaikki nuo tunteet tarttuvat päivän aikana myös minuun. Parin astellessa papin eteen läheistensä katsellessa, huomaan kasvoilleni leviävän suuren hymyn. Kun morsian itkee alttarilla, on minunkin silmäni jostain syystä sumeat. Juhlan aikana kerrotut tarinat parista, saa minunkin sydämeni huokaamaan - aaaw! Rakastan elää mukana näita onnellisia päiviä, taltioiden niitä muistoiksi, joita katsellessa voi tuntea tunnelman yhä uudestaan.

Olen kuvannut rakkauden täyteisiä, ihania päiviä jo viisi vuotta, mutta silti, joka hääpäivään lähden yhä yhtä innostuneena, kuin ensimmäiseen kuvaukseeni.

Pyrin kehittämään itseäni koko ajan ja käynkin säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisilla valokuvaus workshopeilla hiomassa taitojani. Olen myös suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon ja saanut siitä taskuuni tutkintotodistuksen vm.2012. Käytän kuvatessani mahdollisimman pitkälle hyödyksi vallitsevaa valoa, tallentaakseni juuri sen tunnelman, joka sillä hetkellä on, mutta tarvittaessa kaivan toki esiin myös salamalaitteet, joiden käytön hallitsen myös.

Odottelen innolla yhteydenottoanne, toivottavasti tapaamme pian!

- Tiina


Copy Protected by Chetan's WP-Copyprotect.