Hääkuvaus


Hääpäivät ovat täynnä yhteenkuuluvuutta, onnea, jännitystä ja rakkautta. Kaikki nuo tunteet tarttuvat päivän aikana myös minuun. Parin astellessa papin eteen läheistensä katsellessa, huomaan kasvoilleni leviävän suuren hymyn. Kun morsian itkee alttarilla, on minunkin silmäni jostain syystä sumeat. Juhlan aikana kerrotut tarinat parista, saa minunkin sydämeni huokaamaan – aaaw! Rakastan elää mukana näita onnellisia päiviä, taltioiden niitä muistoiksi, joita katsellessa voi tuntea tunnelman yhä uudestaan.

Olen kuvannut rakkauden täyteisiä, ihania päiviä jo kuusi vuotta, mutta silti, joka hääpäivään lähden yhä yhtä innostuneena, kuin ensimmäiseen kuvaukseeni.

Ennen vihkipäivää pidämme yhteisen suunnittelupalaverin, mahdollisuuksien mukaan aina kasvotusten, mutta pitkän matkan päähän netin/puhelimen välityksellä.

Dokumentaarisen kuvauspäivän kuvat toimitetaan USB-muistitikulle tallennettuina, ja niistä on helppo tilata erilaisia kuvatuotteita, tai katsella sellaisenaan, esim. tv:n kautta. Hääpari saa kuvien toimituksen yhteydessä myös vierasgallerian, jonka linkkiä voi jakaa häävieraille.

Sweetheart 750€
tapaaminen/puhelinkeskustelu
kuvausaika 5h
vihkitilaisuuden kuvaus
dokumentaarinen juhlakuvaus
potrettien kuvaaminen valitsemassanne miljöössä
10-20kpl hääpotrettia
200-500 dokumentaarista kuvaa
nettigalleria 1kk
toimitus postitse, muistitikulla

Honey 1000€
suunnittelu palaveri
kuvausaika 8h
vihkitilaisuuden kuvaus
dokumentaarinen juhlakuvaus
potrettien kuvaaminen valitsemassanne miljöössä
20-40kpl hääpotrettia
300-650 dokumentaarista kuvaa
nettigalleria 1kk
toimitus postitse, lahjapaketissa muistitikku, sekä kuvatulosteita

Darling 1390€
kuvauspalaveri
kuvausaika 12h
morsiamen tai sulhasen valmistautumisen kuvaus
halutessa The First Look
vihkitilaisuuden kuvaus
dokumentaarinen juhlakuvaus
potrettien kuvaaminen miljöössä
30-60kpl hääpotrettia
400-750 dokumentaarista kuvaa
nettigalleria 2kk
toimitus postitse, lahjapaketissa muistitikku, sekä kuvatulosteita

Potretit ja vihkiminen 450€
Potrettien kuvaaminen valitsemassanne miljöössä n. 1,5h, sekä vihkitilaisuuden kuvaaminen. Valmiita hääpotretteja digitaalisina kuvina n. 10-20kpl ja 50-100kpl vihkitilaisuuden kuvaa. Toimitus sähköisesti latauslinkin kautta.

Henkilökuvaus


Muotokuvaus

Laadukkaat ja rennot muotokuvat kotisivuillasi, somessasi tai cv:ssäsi antavat tyylitellyn ja harkitun ilmeen. Kerro minulle ajatuksesi muotokuvastasi, hiotaan siitä yhdessä timantti.

Kuvaus valitsemassasi miljöössä. Koevedoksissa runsaasti eri vaihtoehtoja joista valita.  Kuvausaika n.30-45min. Kuvaus sisältää 10kpl digitaalista kuvaa. H. 175€

Rippi- ja valmistujaiskuvaus

Uniikit rippikuvat ja valmistujaiskuvat, valitsemassasi lokaatiossa Suomen kauniissa miljöössä. Jos pää lyö tyhjää, autan sinua löytämään loistavan lokaation.

Kuvaus valitsemassasi miljöössä. Koevedoksissa runsaasti eri vaihtoehtoja joista valita.  Kuvausaika n. 1h. Kuvaus sisältää 10kpl digitaalista kuvaa. H. 175€

Lapsikuvaus

Dokumentaariseen tyyliin tehdyt lapsikuvaukset valitsemassasi lokaatiossa esim. ranta-, leikkipuisto- tai metsäretkellä. Touhuilun lomassa saadaan lapsesta upeita kuvia jotka ovat juuri hänen näköisiään.

Kuvaus valitsemassasi miljöössä. Koevedoksissa runsaasti eri vaihtoehtoja joista valita.  Kuvausaika n. 1,5h. Kuvaus sisältää 10kpl digitaalista kuvaa. H. 175€

Sisaruskuvaus 225€. Kuvausaika n. 2h. Kuvaus sisältää 15kpl digitaalista kuvaa.

Perhe- ja lapsikuvaus 275€. Kuvausaika n. 2h. Kuvaus sisältää 15kpl digitaalista kuvaa lapsista ja koko perheestä.

Kihlajaiskuvaus

Ihanat herkät kihlajaiskuvat valitsemassasi miljöössä. Mahtava muisto vanhuuden päiville.

Kuvaus valitsemassasi miljöössä. Koevedoksissa runsaasti eri vaihtoehtoja joista valita.  Kuvausaika n.30-45min. Kuvaus sisältää 10kpl digitaalista kuvaa. H. 175€


 

Asuntokuvaus


Hyvillä kuvilla on suuri merkitys asunnon tai loma-asunnon myynti-ilmoituksessa. Kauniilla ja valoisilla kuvilla yhdessä hyvin kirjoitetun myynti-ilmoituksen kanssa annetaan asunnosta vahva ensivaikutelma ja luodaan eläviä mielikuvia, joiden siivittämänä asunnonetsijä pystyy melkein jo kuvittelemaan itsensä asumassa kohteessa. Ensivaikutelma ja mielikuvat ovat juuri ne tekijät joilla asunnonetsijät saadaan liikkeelle ja paikan päälle katsomaan asuntoa.

Kuvaan asuntoja usean vuoden ja satojen kohteiden kokemuksella.

Ennen kuvausta annan sinulle helpot ohjeet joiden avulla voit valmistella asuntosi kuvausta varten.

Tarvittaessa voin suorittaa kuvauksen itsenäisesti jolloin asunnon omistajan ei tarvitse olla paikalla.

Yksiö-kaksio
Asunnon kuvaus sisältä ja ulkoa. Ulkona julkisivukuvat otetaan käyttämällä kuvausmastoa. Kuvat viimeistellään kuvankäsittelyssä ja se sisältää myös taivaan vaihdon, jos se muutoin jäisi valkoiseksi. Saat kuviin vapaat käyttöoikeudet. Valmiita digitaalisia kuvia on n. 20-50kpl, kuvat toimitetaan sähköisesti. H. 120€

3h +
Asunnon kuvaus sisältä ja ulkoa. Ulkona julkisivukuvat otetaan käyttämällä kuvausmastoa. Kuvat viimeistellään kuvankäsittelyssä ja se sisältää myös taivaan vaihdon, jos se muutoin jäisi valkoiseksi. Saat kuviin vapaat käyttöoikeudet. Valmiita digitaalisia kuvia on n. 20-50kpl, kuvat toimitetaan sähköisesti. H. 140€

Omakotitalo
Asunnon kuvaus sisältä ja ulkoa. Ulkona julkisivukuvat otetaan käyttämällä kuvausmastoa. Kuvat viimeistellään kuvankäsittelyssä ja se sisältää myös taivaan vaihdon, jos se muutoin jäisi valkoiseksi. Saat kuviin vapaat käyttöoikeudet. Valmiita digitaalisia kuvia on n. 20-50kpl, kuvat toimitetaan sähköisesti. H. 160€

Yrityskuvaus


Yrityskuvaus juuri teidän tarpeitanne vastaavalla sisällöllä: kuvia yrityksen toiminnasta, henkilöstöstä, tuotteista, tiloista. Ratkaisu jolla saadaan kotisivunne uuteen loistoon.

Kaipaako esitteet, lehtiset, roll-upit, kotisivut,,, uutta näyttävää sisältöä? Laajempaan käyttöön tarkoitetut markkinointi- ja mainoskuvat ovat oikea päätös. Suunnitellaan yhdessä tarpeenne kattava paketti.

Oletko lomailu- tai retkeilyalan yrittäjä ja tarvitsisit sisältöä joilla luodaan asiakkaille mielikuvia siitä mitä kaikkea juuri teidän luonanne voisi tehdä? Minulta saa myös lifestylekuvauksia, sekä maisema- ja luontokuvia. Ota yhteyttä!

Kysy hintaa.
.

.

.

.

.

.

.

.

  • "Niin lahjakas ja upea valokuvaaja. Kiitos Tiina rippikuvauspäivän sisällöstä ja monista kymmenistä upeista kuvista erittäin haasteellisessa säässä!"
    Perhe Uusimäki - rippikuvaus
  • "Tiina ikuisti päivämme 23.7 täydelliseti. Valokuvia oli runsaasti ja laatu todella erinomaista. Vieraat ovat kovasti kehuneet valokuvia. Tiinan osaamisen kyllä huomasi suunnittelupalaverissa sekä häiden aikana. Suosittelen kaikille kuvausta Tiinan ammattimaisissa käsissä ?"
    Susanna & Mika - häät
  • "Suurkiitos juhlakuvista, saapuivat tänään! Upeita otoksia huima määrä!"
    Jenni & Sami - häät
  • "Tuhannet kiitokset ottamistasi kuvista, ne ovat todella hienoja ja sopivat meidän käyttötarkoituksiin täydellisesti. Otamme taas yhteyttä, kun meillä seuraavan kerran tulee kuvaustarpeita Oulun seudulla."
    Pukkila Oy Ab
  • "Tuhannesti kiitos upeista hääkuvista! Tiina kuvasi häämme Oulussa Tuiran Kirkossa ja Hietasaaren Villa Salmenrannassa heinäkuussa 2017, enkä olisi voinut toivoa ystävällisempää palvelua ja kauniimpia hääkuvia. Suosittelen lämpimästi Tiinan palveluja!"
    Satu & Mario - häät
  • "Moikka, asiakas oli näistä ihan jippona, sanoi kuvia tosi mageiksi."
    WTF Design - Nostokonepalvelu Oy
  • "Kiitos Tiina. Katsoin kuvat ihan heti läpi ja tuli ITKU, kun olivat niin ihanan hyviä ?"
    1-vuotiskuvaus
  • "Iso kiitos vielä sinulle kuvista, aivan kertakaikkisen upeita otoksia, niistä on ollut ihana elää ikimuistoista päivää yhä uudelleen ja uudelleen."
    Sari & Simo - häät
  • "Kiitos vielä tuhannesti kuvista, olemme erittäin tyytyväisiä että valitsimme sinut, sillä meillä on uskomattoman hienot kuvat muistona ihanasta päivästämme!"
    Erika & Mikko - häät
  • "Kuin upeita kuvia ootkaan meistä ottanut, kiitos mielettömästi! Oot sää kyllä taitava!!"
    Merja & Miki - häät
  • "Saatiin paljon ihania kuvia häistämme joita vietettiin 12.8.2017. Taitava kuvaaja joka otti paljon kuvia eri tilanteista ja asioista. Kiitos!"
    Tia-Maria & Olivier - häät

INFOA
Hinnasto päivitetty 7.1.2019. Oikeus muutoksiin pidätetään. Kaikki hinnat sisältävät alv 24%, ellei toisin mainita. Kuvauspaikasta riippuen, matkakulukorvaus lisätään kuvauksen hintaan. Kuvien toimitusaika sesongista riippuen 1-8vko.


error: Content is protected !!